Hausia on varma rakentamisensa laadusta

Mediassa keskustellaan nyt suomalaisen rakentamisen laadusta. Espoolainen rakennusyhtiö Hausia pysyy sanojensa takana luvatessaan kestävää ja turvallista rakentamista. Toimitusjohtaja Kari Kiviluoma kertoo, että yritys on  kehittämässä rakentamisen takuujärjestelmää paremmaksi ensimmäisenä Suomessa asiakkaidensa ja koko alan eduksi.

Hausian rakenteilla oleva kerrostalokohde Espoon Tillinmäessä on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kuvat keskeneräisestä rakennusvaiheesta voivat näyttää ohikulkijoiden silmin luonnollisesti hurjilta.

– Julkisivuelementtien reunoissa saattaa olla kuljetuksessa tai asennuksen aikana syntyneitä reikiä, mutta kaikki vaurioituneet kohdat korjataan ennen jatkotoimenpiteitä. Pinnoitus saa alkaa vasta, kun pohjat ovat kunnossa ja rakenteet turvalliset. Jokainen työn välivaihe varmistetaan, ennen kuin seuraava aloitetaan, toimitusjohtaja Kari Kiviluoma sanoo.

 

Ohutrappaus ja kivivilla sopivat Suomeen

Tillinmäen kohteessakin käytetty ohutrappaus on menetelmä, joka on tutkimuksin todettu toimivaksi Suomen olosuhteisiin. Myös arvailut kivivilloista kosteusvaurioiden aiheuttajina ovat aiheettomia. Kivivilla ei ole lainkaan kapillaarinen, joten vesi ei siihen imeydy, vaan valuu aina suoraan alas painovoiman ansiosta. VTT 791 -tutkimuksen mukaan villa myös kuivuu erittäin nopeasti, kun veden tulo lakkaa. Mahdollinen kosteus poistuu rakennuksesta hengittävän ohutrappauskerroksen läpi.

– Joka tapauksessa ennen pinnoitusta kivivillojen kunto tarkistetaan, rikkinäiset vaihdetaan ja puutteet korjataan. Kosteuden kuivumista pidetään tarkasti silmällä.

 

Hausia kehittää takuujärjestelmää

Hausian liiketoimintalupaus on asiakkaidensa odotusten ylittäminen. Laatu, turvallisuus ja kaikkien etuja edistävä elinkaariajattelu otetaan työssä tosissaan. Kari Kiviluoma oli jo 1990-luvun lopussa mukana kehittämässä ratkaisuja tuolloin kaikille rakennusliikkeille ongelmallisiin kylpyhuoneiden vesieristyksiin. Työn tuloksena syntyneet ohjeet ja määräykset ovat poistaneet ongelman rakentamisesta käytännössä kokonaan.

– Olemme varmoja rakentamisemme laadusta. Siksi olemme kehittämässä 10-vuotistakuujärjestelmää haasteellisiin rakennuskohteisiin. Tämä tulee hyödyttämään niin asiakkaitamme kuin koko rakennusalaa, Kari Kiviluoma kertoo