Hausia yhteistyöhön Kojamon kanssa ja rakentaa vuokra-asuntoja Espooseen

Hausia on allekirjoittanut 30.8. esisopimuksen Kojamon kanssa  noin 90 miljoonan euron arvoisten vuokra-asuntojen rakentamisesta Espoon Niittykumpuun, Olariin ja Kirkkojärvelle.

Sopimus pitää sisällään viisi kohdetta, joihin valmistuu yhteensä 378 Kojamon Lumo-brändin mukaista vuokra-asuntoa. Yksittäisten hankkeiden toteutuminen edellyttää tavanomaisten kaupan ehtojen täyttymistä.

– Olemme kehittäneet vuosien mittaan systemaattisesti tonttivarantoamme ja yhteistyösopimus Kojamon kanssa on yksi esimerkki työn hedelmistä. Tonteillemme ja niihin kehittämillemme kaavoille on käyttöä tälläkin tavoin, Hausian toimitusjohtaja Kari Kiviluoma iloitsee.

Sopimuksen ensimmäiset kolme kohdetta valmistuvat vuonna 2020 ja kaksi muuta vuosina 2021 ja 2023. Asunnot ovat pääasiassa yksiöitä ja kaksioita, ja ne sijaitsevat erinomaisten kulkuyhteyksien ja palveluiden äärellä.

– Tämän tyyppinen yhteistyö tukee hienosti liiketoimintastrategiaamme, johon kaavakehitys- ja projektikehitysosaamisemme sekä laadukas ja vastuunottava rakentamisemme kuuluvat erottamattomina, Kari Kiviluoma sanoo.